Tiinaa ja Juhaa juhlittiin Kavalton tilalla pienen lammen rannalla. Aloitimme kuvaukset parin potreteista niin ikään lammen rannalla ja läheisyydessä. Muutamaan kuvaan otettiin mukaan myös Tiinan ja Juhan pikkuneiti, jolla myös oli juhlapäivä - hän sai nimittäin samassa tilaisuudessa itselleen nimen ja kasteen.

Kun Tiina otti minuun ensimmäisen kerran yhteyttä, hän toivoi että kaikki voitaisiin hoitaa juhlapaikalla juurikin pienen lapsen takia. Niinpä laitoin välittömästi viestiä yhteistyökumppanilleni, parturi-kampaaja Hennalle, ja kysyin että onnistuisiko morsiamen ehostus kyseisenä päivänä. Aikataulut saatiin hyvin sopimaan, ja niinpä Henna tuli Kavaltolle kamppeidensa kanssa loihtimaan Tiinalle juhlameikin ja -hiukset!

Parin vihkiminen oli minulle ikimuistoinen sijaintinsa vuoksi - en olekaan ennen kuvannut vihkimistä ulkona. Jännäsimme viime hetkeen asti, että pystytäänkö vihkiminen pitämään ulkona lammen rannalla. Sadepilvet uhkailivat taivaalla ja taisi sieltä jokunen pisara sataakin kuvausten aikana. Varavaihtoehtona oli suorittaa vihkiminen sisällä Tuurunlinnassa. Pari kuitenkin päätti uhmata sadepilviä, ja kyllä kannatti! Vieraat kerääntyivät lampea ympäröivään metsikköön, ja pari asteli laiturin päähän saamaan siunauksensa papilta. Vihkiminen ja pikkuneidin kastetilaisuus olivat ihanan tunnelmalliset, ja paikka oli aivan ihana!


Vihkiminen: Tuurunlinnan lammella
Juhlapaikka: Tuurunlinna, Kavalton Tila, Piikkiö

Morsiamen häämekko: Zazabella
Morsiamen kampaus & meikki: Parturi-Kampaamo Pieni Hiushetki, Henna
Sulhasen puku: Sokos Wiklund

•••

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Back to Top